HCM – jäniksen flow

Tarkkaavaisimmat lukijat huomaavat heti artikkelikuvasta, että tänä vuonna oma jänisjuoksu ei päättynyt kirvelevään keskeytykseen kuten viime vuonna. Tämä oli itselleni neljäs jänisjuoksu, ja vaikka periaatteessa kyseessä on ns. helppo juoksu, jänisjuoksussa on aina oma tunnelmansa ja matkantekoa pitää seurata eri tavalla verrattuna omaan juoksuun. Oman jännityksen toivat vielä viime vuonna HCM:llä sekä Pallaksella olleet vatsaongelmat, menisikö tämä juoksu viimein ongelmitta?

Tahkon puolimatkan triathlonin jälkeen panostin taas siihen minkä parhaiten osasin, otin mahdollisimman rennosti. Pohkeet olivat hieman jumissa alkuviikosta, mutta tuntui että sain ne työmatkafillaroinnin ja foam rollerin avulla parempaan kuntoon. Torstaina kroppa tuntui sen verran palautuneelta että päätin käydä kevyellä hölkällä. Juoksu tuntuikin hyvältä, joten perjantaina oli taas huilipäivä. Suurempia tankkauksia en tehnyt, mitä nyt lisäsin ruokavalioon iltapuurot ja päivittäiset mässypussit.

Viikonloppuun kuului tietenkin Flow-festarit, jonne menin perjantai-iltana jäniskokouksen jälkeen. Syömiset jätin tällä kertaa alueella väliin, mutta yksi paikkoja avaava olut piti nauttia. Rankaksi on festarointi mennyt.

Lauantai-aamuna ilma oli harmaa ja happea täynnä. Päätin tällä kertaa minimoida syömiset ennen kisaa, jotta varmasti kaikki ruoka olisi sulanut ennn starttia. Aamupala ennen kymmentä, tämän jälkeen pikkupaketti rusinoita ja vielä banaani pari tuntia ennen starttia. Nestettä sopivasti.

Aamupäivä meni arkiaskareiden parissa ja päivän tavaroita pakkaillessa. Omaa olotilaa tuli seurailtua vainoharhaisella tarkkuudella, tällä kertaa ylimääräisiä tuntemuksia ei ollut. Stadionille saavuin kahden maissa, ja pukuhuoneessa oli taas tuttu lauma pitkäkorvia. Tunnelma oli hyvä, pientä arpomista varusteiden kanssa (tarvitaanko irtohihoja vai ei, ei tarvita) ja sitten olikin aika siirtyä lähtöpaikalle.

tohinat.jpg

Jänikset

Perinteiset jänisesittelyt, pikainen pistäytyminen mukavuuslaitoksessa ja muiden jänisten seuraksi lähtökarsinaan. Neljän tunnin ryhmä tuntui olevan todella lähellä lähtökaarta, ja kuulinkin myöhemmin että osallistujia oli alle 3000. Melko vähän, varmasti polkujuoksun ja triathlonin suosio näkyy osanottajakatona täällä.

Tänä vuonna lähtötörähdys kuului, kello käyntiin ja alle minuutissa olimme varsinaisesti radalla. Jänikset juoksevat bruttoajan mukaan, jolloin meidän kanssa samaan aikaan tulevat onnistuvat varmasti neljän tunnin alituksessa. Juoksun suhteen tämä tarkoittaa sitä, että alussa menetetty aika kurotaan umpeen viimeistään puoliväliin mennessä, riippuen vähän kuinka ruuhkassa joudutaan juoksemaan. Otin Garminissani käyttöön tavoitematka- ja ajan toiminnallisuuden, ajattelin että tämän avulla on helppo pysyä tavoiteajassa. Mukana oli myös tasaisen vauhdin taulukko, ja tämän ajattelin olevan varotoimi, mikäli kelloon ei olisi luottamista.

Pikkuhiljaa startissa syntynyt ero alkoi kutistumaan. Pyrimme olemaan koko ajan suurinpiirtein huutoetäisyydellä, näin varmistaisimme että olisimme tietoisia juoksuvauhdista, ja samalla lähietäisyydellä olevat juoksijat tietäisivät missä mennään tavoiteajan suhteen.

Jänisjuoksu on aina omanlainen juoksu. Toisaalta se on rennompi, koska juoksuvauhti on tavallista maratonvauhtia kevyempää, mutta toisaalta se on hyvinkin tarkkaan kontrolloitua tekemistä, vauhti on pidettävä mahdollisimman tasaisena, samaan aikaan on huolehdittva hyvästä ilmapiiristä, jos oma juoksu tuntuu nihkeältä, niin siitä ei tehdä numeroa vaan on keskityttävä kannustamaan muita.  Onneksi tässä porukassa on aina ollut hyvä ilmapiiri, samoin muista juoksijoista on aina tarvittaessa saanut juttuseuraa. Tämä on vapaaehtoistyötä parhaimmillaan!

Ensimmäisen kympin jälkeen olimme vajaat parikymmentä sekuntia aikataulusta jäljessä. Tässä vaiheessa huomasin pohkeissani jäänteitä Tahkon reissusta, palautuminen oli tältä osin vielä vaiheessa. En kuitenkaan vielä huolestunut aiheesta, luotin että rauhallisempi vauhti sekä säännölliset kävelyt juomapisteillä pitäisivät tuntemukset kurissa.

Juoksu kulkikin kuitenkin rennosti, etukäteen pelkäämiä vatsaongelmia ei ollut, kaikki tuntui hyvältä. Sade oli lakannut Lauttasaaren kohdilla ja juoksusää oli mitä parhain. Vauhti oli tasaista, mutta tarkkaa arviointia vaikeuttivat epämääräisesti sijoitetut kilometrimerkit. Kahdenkympin kohdilla näytti että olimme pari minuuttia etuajassa, mutta kun viimen saavuimme puolimatkan krouviin, huomasimme että ero tavoiteaikaan oli vain 4 sekuntia.

Kahdenkymmenenviiden kilometrin jälkeen alkoi toinen kierros. Kiertelimme hämäriä ja kapeita sivupolkuja Sonera-stadionin kupeessa. Vähän ihmetytti reittivalinta, eikö maratonreittiä oikeasti saada hieman isommille baanoille? Tämä hidasti myös matkantekoa, ja 30 km:n kohdalla olimmekin 18 s tavoitteesta jäljessä. Tässä vaiheessa totesin että Garminin matkamittaukseen ei voi luottaa, eroa oli tullut aivan liikaa kilometritauluihin verrattuna, onneksi analoginen taulukko helpotti vauhdin seuraamista.

Saimme eron kuitenkin kuitattua ilman suurempia nykäisyjä. Lauttasaaren jälkeen alkoi myös oma askel painamaan, onneksi ryhmäkuri piti huolen siitä, että matka jatkui sovitunlaisesti, maaliin oli enää 5 km jäljellä. Baanan kohdilla huomasimme että olimme pikkuisen etuajassa, ja aloimme myös kannustamaan muita seurassamme juoksijoita ottamaan kevyen loppukirin. Töölönlahden kohdalla mittari kertoi minun tulleeni maaliin, päätin kuitenkin jatkaa vielä juoksemista. Maaliin saavuimme 12 s ennen tavoiteajan täyttymistä, melko leväperäistä touhua.

No tuntuiko miltään, voi lukija kysyä, ja vastaus oli että tuntui. Maraton on kuitenkin aina maraton, sitä ei viitsi aliarvioida edes näissä juoksuissa. Mutta omasta väsymyksestä huolimatta oli kuitenkin mahtavaa tsempata muita juoksijoita, se on tämän homman kohokohta. Stadionilta nappasin mitalin ja kahvin, ja siirryin pukuhuoneeseen palauttelemaan ja saunomaan. Pukuhuoneessa jälkipelit ja vuoden päästä nähdään-heit.

Juoksun jälkeen olikin aika siirtyä festaroimaan. Taksi alle ja Tavastial..Suvilahteen. Taksimatka jäykisti jalat mukavasti, onneksi Flow ei tarjonnut istumapaikkoja, joten tuli tehtyä pakollinen loppuverryttely. Vähän myös hiukoi, edellisestä ateriasta oli kuitenkin kulunut 10 tuntia, tässä vaiheessa päivää gourmet-hampurilainen maistui melko hyvältä. Pari bändiä (The Last Shadow Puppets, Dungen) tuli tsekattua, mutta yhdentoista aikohin tuli tunne että päivän kilometrit olivat täynnä, ja poistuminen takavasemmalle oli tosiasia. Seuraavana päivänä toki uudelleen.

flow.jpg

Valoshow

Juoksusta jäi kaikinpuolin hyvät fiilikset. Alunperin suunnitelmissa oli osallistua Finlandia maratonille Jyväskylässä, mutta se ei nyt näytäkään toteutuvan, joten seuraavan kerran numerolappu rinnassa juostaan Kolilla Vaarojen maratonilla. Tällä hetkellä on tunne, että tuo pidempi tauko tulee tarpeeseen, selkeästi vielä on akkujen lataus käynnissä, enkä ole tällä viikolla laittanut lenkkareita jalkaan. Mutta lauantaina näyttäisi olevan Paloheinämaraton, kai siellä voisi vaikka puolikkaan hilpaista..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s