Pallas tulee, olenko valmis?

Vuoden päätavoite on puolentoista viikon päästä. Kaikki mitä on voitu tehdä, on tehty, ja nyt on ehkä vaikein hetki, kisan odottaminen. Alkuperäset suunnitelmat kisaan valmistautumisesta eivät toteutuneet suunnitelmien mukaan. Harjoittelu pysyi nousujohteisena toukokuuhun asti, mutta sitten iski flunssakausi, joka sotki viimeiset viikot, mutta näillä nyt mennään.

Viikko Bodom trailin jälkeen oli Helsinki City Run. Alkuperäinen suunnitelma oli juosta puolikas Helsinki Half Marathonilla, mutta tulevan Helsinki City Marathonin jänikset saivat osallistumisoikeuden HCR:lle, ja jos on mahdollisuus juosta ilmaiseksi, niin mikä jottei. Juoksu kulki alusta loppuun mallikkaasti, pieni nytkähdys Hakametsätien nousuissa, mutta se ei onnekse kestänyt kauan. Juoksin tasaista 4.30 km-vauhtia, ja viimeiset kilometrit olivat kisan nopeimmat, joten vauhdinjako oli onnistunut. Loppuajaksi tuli 1.35 ja rapiat, ei ennätystä, mutta täysin suunnitelmien mukainen juoksu ja helpoin juoksemani puolimara.

mitalit.jpg

HCR:n jälkeen olikin aika siirtää katse synkän käyrän kotiseuduille, eli Pirkan pyöräilyyn. Pidin valmistautumisen 217 km:n lenkkiin mahdollisimman yksinkertäisena. Arkisin fillarilla työmatkat (6,6 km yhteen suuntaan), ja viikonloppuna pidempi siivu. Varsinkin porukalla ajetut kimppalenkit toivat lisää mielekkyttää harjoitteluun, kun lenkin pituudet olivat 4-5 h, niin onhan tuon matkan taittaminen seurassa huomattavasti mukavampaa ja samalla tuli harjoiteltua ryhmäajoa.

Pyöräilyä edeltävällä viikolla alkoi olla pieniä flunssan oireita. Ei kuumetta, mutta yskää, kurkkukipua ja yleistä tukkoisuutta. Koska kuumetta ei ollut, uskalsin lähteä Pirkan pyöräilyyn,  mutta juoksusta päätin pitää taukoa. Keskityin tällä viikolla vahvuuksiini, syömiseen ja chillailuun.

Sunnuntai-aamuna herätessä ”lämmintä” oli viisi astetta, joten tämä aiheutti säätämistä pukeutumisen kanssa, mutta loppujen lopuksi valinta oli helppo. Lyhyet ajohousut, aluspaita, lyhythihainen ajopaita, irtohihat sekä tuuliliivi. Näin vaatetusta pystyisi keventämään päivän mittaan lämpötilan noustessa.

pirkka_lahto.jpg

Olin työkaverina kanssa ilmoittautunut 32km/h keskinopeusryhmään, ja tämä teki ajamisesta helppoa. Kaupin kanuunat tekisivät vetotyöt, ja me muut hengailimme aurinkokannella nauttien ryhmäajon eduista.

Matkaan lähdettin poikkeuksellisesti vielä avaamattoman rantatunnelin kautta. Kovasti ajoreittiä oli hehkutettu etukäteen. Tunneli näytti, ööh, tunnelilta. Sääliksi kävi siellä olevaia järjestysihmisiä, toivottavasti olivat pukeutuneet lämpimästi, sen verran kalsea paikka se oli.

Oma pyöräily sujui hyvin, eivätkä flunssa tuntunut haittaavan menoa. Ensimmäisen tunnin jälkeen keskinopeus oli 34 km/h, ainoa huolenaihe oli kaksi kertaa rattailta tippuneet ketjut. Tämän jälkeen ryhmän kiinniajaminen olikin melko vinkeää puuhaa,  ja sainkin reissun maksimisykkeet näiden kiinniajamisten aikana.

Pirkan pyöräilyssä ei oteta aikaa ja tämän luulisi tekevän ryhmäajosta helppoa. Sen kun vaan ajaisi siististi parijonossa, muuta ei tarvitsisi tehdä.Matkan aikana tein tärkeän huomion;  mikäli maantiepyöräilijällä on selässä reppu, niin kannattaa suhtautua pienellä varovaisuudella. Jonossa ajaminen tuntui olevan vaikeaa muutamalle vatipäälle. Eräälle sankarille käytiin huomauttamassa tämän poukkoilevan ajotyylin takia, mutta tällä ei ollut juurikaan vaikutusta, tänne ei kuulemma tultu jarruttelemaan (eikä ottamaan muita pyöräiljöitä huomioon). Mutta onneksi maailma on oikeudenmukainen paikka ja paha saa palkkansa, kisan jälkeen autolla ajaessani tuli vastaan yksi näistä jurpoista, oli siis tipahtanut meidän keskinopeusryhmästä. En voinut olla hymyilemättä.

Loppuvaiheessa oikeassa takareidessä tuntui krampin oireita, mutta onneksi varsinaista kramppia ei päässyt tulemaan, tuossa vaiheessa viiden kilometrin keskinopeus oli parhaimmillaan 43 km/h. Maaliin tultiin ajassa 7.03 (taukoineen keskinopeus 30 km/h) ja ajoaika oli 6.29 (keskinopeus 32,7 km/h). Takareiden krampin oireita lukuunottamatta reissu oli kevyt, eikä missään vaiheessa ollut ongelmia jaksamisen suhteen. Hyvä peruskestävyystreeni siis.

pirkka_maali

Mitali hymyilyttää aina

Pirkan jälkeen flunssa ei muuttanut paremmaksi eikä myöskään huonommaksi. Päätin kuitenkin ottaa kevyemmin, ja olin juoksematta siihen asti kunnes olisin täysin kunnossa. Kolmannella flunssaviikolla alkoi tulla kerettiläisiä ajatuksia Pallaksen reissun pituuden suhteen, ja aloin jo vakavasti harkitsemaan matkan lyhentämistä 55 km:iin 134 km:n sijaan. Onneksi vaimo on tolkun naisia, ja kun aloin osoittamaan tissiposken elkeitä, niin kommentti oli että katsotaan tilannetta juhannuksen jälkeen uudestaan. Juhannusaattona olo oli palautunut normaaliksi, ja pääsin ensimmäistä kertaa juoksemaan kolmeen viikkoon. Odotin lyijynraskaita jalkoja ja vinkuvaa hengitystä, mutta juoksi olikin kohtalaisen helppoa. Sykkeet toki korkeammalla kuin ennen taukoa, mutta muuten askel kulki odotettua kevyemmin. Puheet reissun lyhentämisestä unohtuivat samantien.

Alunperin olin suunnittelut Pirkan jälkeen kaksi määräviikkoa, jonka jälkeen olisi 3 viikkoa itse kisaan. Nyt piti muuttaa suunnitelmia ja päätin hyödyntää työmatkat juoksemiseen. Keskiviikkona olisi työreissu, ja viikonloppuna lomareissu johon ei mahtuisi juoksua. Maanantaina juoksin normaalit työmatkat, pidensin matkaa tiistaina, torstaina ja perjantai-aamuna, ja neljän päivän saldoksi tuli reilu 80 km.

laaso.jpg

Maanantaina kävin juoksemassa Messilässä, tavoitteena verttitonni, ja Laason hissilinja sopi tähän erinomaisesti 111 nousumetrin ansiosta. Matkaksi tuli vajaa 19 km, ja hauskaa oli, kaupan päälle raikastava vesisade.

nousu (1).jpg

Ylämäki hymyilyttää aina

Ei täysin oppikirjan mukainen viimeisten viikkojen valmistautuminen, mutta koska alla oli useampi kevyempi viikko, niin vähän piti muistuttaa kroppaa mistä juoksemissa on kyse.

Työt on nyt tehty, ja varusteet valittu. Työkengät ovat Inov-8 Race Ultra 270:t, jotka on koeponnistetettu ja toimiviksi havaittu. Reissueväät kulkevat Ultimate Directionin AK 3.0 liivissä, jonka sain hommattua pienen säätämisen jälkeen. Tilasin alunperin itselleni UltraMarathonRunningStoresta mittausten perusteella M-koon liivin, ja kun se viimein saapui, sehän oli liian iso. Periaatteessa myyjällä ei olisi ollut mitään syytä vaihtaa käytettyä liiviä pienempään, mutta maailma on onneksi oikeudenmukainen paikka, ja sain sitten pienemmän liivin, joka osoittautui juuri oikean kokoiseksi. Jos mietit UD:n 3.0 liivien ostamista, niin huomioi mitoitus, en ole ainoa jolle on käynyt näin.

Kohta ollaan jännän äärellä. Tästä on tulossa pisin (sekä ajallisesti että matkassa) tekemäni reissu, ja matkasta tuleekin varmasti mielenkiintoinen ja ikimuistoinen. Paljon uusia asioita joista ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta juuri tämän takia tuonne olenkin menossa.

”Mieleni pitää pitkistä matkoista, sydämeni rakastaa kartoittamattomia rantoja.”

Nähdään Ylläksellä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s