Jäniksenä Helsinki City Marathonilla

Yksi vuoden odotetuimista juoksuista itselleni oli juosta 4.00h – jäniksenä Helsinki City Marathonilla. Jänisjuoksuja on aikaisemmilta vuosilta kaksi kappaletta ja ne olivat jääneet mieleen erinomaisina kokemuksina. Viime vuonna olin HCM:n aikaa kisailemassa Tahkolla, mutta tänä vuonna oli taas aika pukea pupunkorvat ylle ja lähteä kannustamaan kanssajuoksijoita. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Perjantai-iltana on perinteinen jäniskokoontuminen Kisahallilla. Käydään läpi osanottajat ja sovitaan askelmerkit lauantaille, tuttuja kuvioita ja tuttuja naamoja. Mikäs sen mukavampaa. Kävimme läpi myös uudistunutta reittiä, ja olisikin mielenkiintoista nähdä millainen uusi nopeaksi mainostettu reitti tulisi olemaan. Vanhan reitin loppupuolella olevat ylämäet oli saatu pois, mutta toisaalta vanhan reitin hyviä puolia on ollut että samaa rinkiä ei ole tarvinnut kiertää useampaan otteeseen. Ja tämä tulee olemaan reitti tulevina vuosina, mutta maali tulee siirtymään Olympiastadionin remontin vuoksi Sonera-stadionille.

Pääjänis antaa ohjeet

Jotta viikonloppu ei olisi pelkästään juoksua, niin ohjelmassa oli lisäksi Flow-festivaalit. Lähdinkin jänispalaverista suoraan Suvilahteen, jossa ilta menikin rattoisasti. Toki festarit ja maraton eivät ole kaikkein optimaalisin yhdistelmä, mutta koska nyt ei oltu ennätysjahdissa, niin luotin siihen että lyhyisiin yöuniin ei tämä homma kaadu.

Helsinki City Marathonin (ja Runin) klo 15 startti on pääsääntöisesti syvältä. Koko päivä on käytännössä odottamista, mitään järkevää ei pysty tekemään koska ajatukset ovat kuitenkin tulevassa juoksussa. En tiedä onko tämä Helsingin kaupungin vai järjestäjien linjaus, mutta ei tämä ainakaan juoksijoita palvele parhaalla mahdollisella tavalla. Kun uudesta reitistä kirjoitettiin Hesarissa, niin jutun kulmana oli kuinka vähän se haittaa autoilijoita. Suuremmissa kaupungeissa marathonit tehdään juoksijoiden ja tapahtuman ehdoilla, niin Helsingissä mietitään autoilijoita ja ettei heille vaan tule ylimääräistä mutkaa. Tuleekohan tähän koskaan muutosta?

Jäniksenä juoksemisen luksuspuolia on pukuhuone stadionilla. Tekee käytännön järjestelyistä vähän helpompaa, ja samalla voi vielä vaihtaa kuulumisia muiden jäniinien kanssa. Stadionella saapuessani vatsassa oli kuitenkin pieniä tuntemuksia, jotka eivät välttämättä tienneet hyvää. Samanlaisia fiiliksiä on ollut silloin tällöin, ja ainakin kerran pitkis on jäänyt kesken vatsakipujen vuoksi. Ei ehkä optimaalisin olotila, mutta toivoin että tuntemukset menisivät ohi.

Jäniinit

Keltainen on jäniksen pääväri

Ennen maratonin starttia oli perinteisen jänisesittelyt, ja sen jälkeen siirryimmekin juoksijoiden sekaan. Tunnelma oli tiivis ja odottelimme perinteistä yhteisloppulaskentaa ja lähtölaukausta. Kumpaakaan emme kuulleet, yhtäkkiä huomasimme että edessä porukka on liikkeellä. No just! Jänisten strategiana on juosta bruttoajan mukaan ja pikkuhiljaa kuroa alussa menetetty aika umpeen. Tavoitteena on, että ero olisi kurottu kiinni viimeistään puoliväliin mennessä. Nyt kukaan meistä ei kuullut lähtölaukausta joten, säätämiseksi menisi tämä juoksu.

Vauhtiin päästyämme vertailimme omia lähtöaikoja ja totesimme että yhteistä aikaa ei löydy, mutta tiesimme että matkan aikana on virallisia ajannäyttöpisteitä jonka avulla pystyisimme synkroinoimaan oman matkavauhtimme. Matkanteko jäniksenä on mukavaa puuhaa, vauhti on maltillinen ja samalla pystyy seurustelemaan muiden kanssa eri tavalla verrattuna siihen jos on juoksemassa yhtään tavoitteellisemmin. Oma juoksu kulki periaatteessa hyvin, jalat olivat lävänneet, henki kulki, mutta vatsa ilmoitteli välillä olemassaolostaan. Vaikka juoksuvauhtiin tuntemuksilla ei ollut (toistaiseksi) merkitystä, niin juoksufiiliksiin sillä oli vaikutusta, enkä pystynyt täysin vapautuneesti juoksemaan.

Juoksu kuitenkin eteni aikataulun mukaan, ensimmäinen ajanottotaulu oli Kuusisaaren kohdilla, mutta sen näyttämä aika oli ihan jotain muuta kuin virallinen bruttoaika, joten päätimme odottaa puoliväliä jossa viimeistään olisi virallista tietoa saatavilla. Lauttasaari oli taas totutun ahdas. Varsinkin Isokaari oli aikamoinen sumppu, ja todennäköisesti juuri meidän ryhmän kohdalla ruuhka on suurimmillaan.

Espalle tullessa vatsa ei ollut rauhoittunut, ja ikävän tuntuisia vihlaisuja alkoi tulla entistä säännöllisemmin. Nämä olivat juuri niitä tuntemuksia joita hakkaava liike pahentaa ja tarvittaessa pysäyttävät juoksun ja pistävät kaksinkerroin. Puoliväliin tultiin kuitenkin edelleen aikataulussa, ja tässä vaiheessa olimme kuroneet eron kiinni, kellontarkkaa työtä, vaikka kaikkien kellot olivat eri ajassa. Tässä vaiheessa alon jo vakavasti harkitsemaan keskeytystä, tiesin että olo ei tästä tule paranemaan, ainoastaan huononemaan, ja kun vatsa alkaa kunnolla kramppailemaan niin juoksu pysähtyy silloin kuin seinään. Ja se on huonompi juttu jänisjuoksun kannalta. Vaikka yritin ajatella optimistisesti ja vakuutella itselleni tekevän järkiratkaisun, niin harmitustahan se ei yhtään vähennä. Baanan jälkeen ilmoitin muille jäniksille jättäväni leikin kesken, ja Töölönlahden kohdilla hyppäsin tien sivuun ja riisuin jänispaidan ja viirin pois ja lähdin kävelemään leuka rinnassa kohti stadionia. Tänään lenkin pituudeksi tuli reilu 24 km, ja keskinopeus oli 5.36 min/km.

Vaikka kyseessä ei ollut kilpailu, niin silti leikin kesken jättäminen kirpaisi. Jänisjuoksussa on kuitenkin muita ulottuvuuksia jotka erottavat sen muista juoksuista. Varsinkin juoksun loppuvaiheilla kun pystyy auttamaan muita saavuttamaan tavoitteensa sekä kannustamaan kanssajuoksijoita, tunne on hyvin palkitseva. Nyt tämä jäi itseltä kokematta, onneksi nämä eivät ole yhden juoksijan harteilla, vaan yhden lenkin pettäessä muu ryhmä hoitaa homman kunnialla maaliin.

Pukuhuoneessa vihlaisut iskivät vielä muutamaan otteeseen ja silloin olin tyytyväinen että tästä olosta nautitaan pukuhuoneessa eikä reitin varrella. Kävin vielä pikaisesti stadionin saunassa, ja aika pian saapuiva 3h jänikset hämmästyttävän freesin näköisenä, kovia jätkiä. Stadionilta jatkoin eiliseen tapaan Suvilahteen, ja kun Belle & Sebastianin laulaja kyseli löytyykö yleisön joukosta tänään maratonin juosseita, tuijottelin vaan tennareiden kärkiä muina miehinä. Ei täältä ainakaan löydy, pitäkää maratoninne.

Mikä sitten aiheutti vatsaongelmat? Vaikea sanoa, aamupala ja lounassyömiset olivat perusjuttuja, mitään uutta ei tullut kokeiltua. Ehkä se oli perjantai-illan hodarit, tai aikaisemmin syöty mausteisempi ruoka, en tiedä. Jälkikäteen voi lohduttautua sillä, että palautuminen oli nopeaa ja sain kuitenkin juostua hyvän pitkiksen hyvässä seurassa, joten ihan hukkaan tuo oma rämpiminen ei mennyt. Tosin nyt pohdin mitä tehdä HCM juoksupaidalle, vaikka siinä ei ole Finisher – tekstiä, niin moraalisesti koen että en ole ansainnut tuota paitaa. Menee korkeintaan alustapaitana, tai sitten pitää tekstata siihen DNF.

Mutta tälläistä tämä välillä on, ja vaikka keskeytyksen jälkeen päällimmäisenä tunteena on aina syvä harmitus, niin kisoja tulee ja menee. Kautta on vielä jäljellä, ensi lauantaina juostaankin Nuuksio Classicissa,  ja lokakuun alussa Kolilla joten ei muuta kun leuka ylös ja kohti uusia juoksuja!

Usual suspects

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s