Vantaan maraton – bajamajan kutsu

Ajatus Vantaan maratonista syntyi Finlandia maratonin jälkeen. Vaikka Jyväskylässä tuli oma ennätys, niin juoksu ei kokonaisuudessaan ollut tyydyttävä suoritus, joten ajattelin lopettaa kauden Vantaalla. Mutta Vaarojen maratonin jälkeen ajatukset olivat edelleen Kolilla, eikä ajatus tasaisesta asfalttimarasta ollut kauhean houkutteleva. Vielä juoksupäivän aamuna mietin viitsinkö lähteä, mutta syötyäni aamupalan päätin suunnata Vantaalle.

Kolin jälkeen otin alkuviikon mahdollisimman rennosti, tavoitteena päästä juoksemaan mahdollisimman hyvin levänneenä. Viikolla kävin juoksemassa kaksi kertaa. Keskiviikkona Ryläyksen nousumetrit painoivat vielä vähän reisissä, mutta perjantai-iltana tehty lenkki kulkikin jo kohtalaisen rennosti. Viikon aikana oli pientä jälkinuhailua, mutta suurempia flunssan oireita ei ollut.

Jos fyysinen palatuminen oli kohtalaisella mallilla, niin henkinen palautuminen sitä vastoin ei ollut. Ajatukset pyörivät enemmän Kolin reissussa muiden juoksukertomuksia lukiessa sekä ensi vuoden kisasuunnitelmia tehdessä. Henkinen valmistautuminen maratonille oli olematonta. Myöskään hiilaritankkausta en tehnyt, isommat hiilarimätöt laittoivat vatsan toimimaan ylikierroksilla, joten päätin ottaa tämänkin suhten iisisti.

Sunnuntai valkeni harmaana, lämpöä alle kymmenen astetta, kaikinpuolin ihanteellinen juoksukeli. Saavuin kisapaikalle tuntia ennen starttia ja tässä ajassa ehdin hyvin hakemaan juoksunumerot sekä juttelemaan paikalla olevien tuttujen kanssa. Kavereiden näkeminen piristää aina ja tässä vaiheessa fiilikset olivat hyvät.

Numerot haettu

Numerot haettu

Näiden pienempien maratonien hyvä puoli on se, että kaikki sujuu jouhevasti, juuri mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja siirtymisiin ei kulu hirveästi aikaa. Siirryin lähtöalueella vajaat 10 min ennen starttia, pienet alkulämmittelyt ja sitten startattiin.

Jyväkylän reissusta viisastuneena en halunnut juosta nopeimpia kilometrejä heti alkuun, ja poikkeuksellisesti jopa onnistuin siinä. Tavoitteena olisi juosta 4.50 keskivauhdilla ja sinnitellä siinä mahdollisimman pitkään. Jalat eivät tuntuneet täysin tuoreilta, mutta en antanut sen haitata menoa.

Juoksu lähti rullaamaan mukavasti, sykkeet olivat halutunlaiset, henki kulki ja parin kilometrin jälkeen olin tavoitevauhdissani. Alun jälkeen ruuhkaa ei ollut, vaan hyvin pystyi tekemäään omaa juoksua ja muu porukka ympärillä alkoi vakiintumaan. Yleensä en maratonilla hirveästi juttele kenenkään kanssa, vaan keskityn enemmän omaan suoritukseen mutta nyt sain juttuseuraa samaa vauhtia juoksevasta kilpakumppanista ja seura piristi mukavasti.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella vatsassa alkoi olemaan sinne kuulumattomia tuntemuksia. Toivoin että tämä olisi ohimenevä tunne, joten jatkoin juoksemista. Aika pian toiselle kierrokselle lähdettyäni olo ei kuitenkaan helpottunut, vaan ikävä kyllä voimistui. No nythän tästä tulee mielenkiintoinen reissu.

Tiesin bajamajan olevan noin kolmen kilometrin päässä, joten ajattelin sinnitellä sinne asti. Ihan kuin olisi muita vaihtoehtoja. Tai olisihan niitä, mutta ei kovin miellyttäviä. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen kriittinen piste lähestyi uhkaavasti, onneksi horisontissa siinsi bajamajan kaunis arkkitehtuurinen kokonaisuus, Vantaan kaunein näkymä. Ei tarvinnut leventää juoksuaskellusta jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Reilun 3 minuutin terapiaistunnon jälkeen keskivauhti oli tippunut 4.50 –> 5.05, joten juoksun tavoitteet menivät saman tien uusiksi. Tässä vaiheessa oli kaksi vaihtoehtoa, joko yrittää juosta riskillä tauon aikana menetetty aika kiinni, tai jatkaa maltillisesti samoilla vauhdeilla. Valitsin jälkimmäisen.

Tauon jälkeen olo normalisoitui ja jatkoin juoksuani. Puoliväliin saavuin ajassa 1.45, ja sitten kolmannelle kierrokselle. Pian kolmannen kierroksen alussa huomasin ilokseni että vauhti oli mennyt suunnitelmien mukaan, ja olin nyt kolmen ja puolen tunnin vauhdissa, josta tein tämän matkan tavoitteeni. Tätä iloa ei kestänyt kuitenkaan kovinkaan kauaa, kun vatsa esitti taas oman haisevan vastalauseensa. Olin jo ohittanut edellisen huoltopisteen, enkä ollut ihan varma missä seuraava sijaitsi. Aloin jo miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta jotenkin reitin varrella olevien asuntojen takapihat eivät tuntuneet hyviltä vaihtoehdoilta. Tilanne alkoi olemaan taas kriittinen ja pakaroiden yhteenpuristusvoimaa koeteltiin lähes yliluonnollisilla tavoilla. Mutta sieltä se bajamaja taas pilkotti, Vantaan Taj Mahal! Taivaallisen helpotuksen tyyssija!

Nyt käytiin vakava sisäinen monologi matkan loppuun juoksemisesta. Aina olen juossut kisat loppuun, tuntui juokseminen kuinka pahalta tahansa. Jos nyt lopetan, aleneeko keskeyttämiskynnys niin, että keskeytän aina kun tuntuu vähän epämukavalle? Tuleeko minusta mukavuudenhaluinen tissiposki?

Mutta hyviä vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Aikataulut ovat joka tapauksessa mennyttä, energiat eivät pysy sisällä ja pahinta skenaariota en edes halunnut hirveästi ajatella. Lopulta ratkaisu oli helppo, juoksen kolmannen kierroksen loppuun ja jätän leikin sikseen.

Maalialueelle juostessani mietin vielä keskeyttämispäätöstä, mutta se tuntui entistä enemmän oikealle ratkaisulle. Varmaan olisin voinut vielä mennä neljännen kierroksen, mutta nyt se ei vaan tuntunut vaivan arvoiselle. Siirryin syrjään juoksureitiltä, ilmoitin infoon keskeyttäväni, ja homma oli siinä.

Hipsin sisälle vaihtamaan kuivia vaatteita, ja tapasin hallissa vielä Janin joka lämmitteli omaa urakkaansa varten. Sain häneltä vertaistukea päätökselleni, ja olo koheni asteen verran.

Päätös keskeyttää harmitti, mutta tunsin tehneeni oikean päätöksen. Kisa oli menettänyt merkityksensä, juoksemalla loppuun en olisi oikeastaan saavuttanut mitään. Jos kyseessä olisi ollut pidempi matka tai kisa olisi ollut enemmän merkityksellinen, niin silloin päätös olisi varmaan ollut toinen. Nyt saldoksi jäi ok vauhtinen pitkä lenkki, josta kuitenkin palautuminen on huomattavasti maratonia nopeampaa. Illalla en itkenyt itseäni uneen.

Kauden pidemmät kisat on nyt kisailtu, ja ensi vuoden suunnitelmat varmistuvat ensi viikon aikan. Lokakuu menee chillailun merkeissä, ensi kuussa hypätään taas vanhaan kunnon Marrasputkeen ja Aktia Cupista haetaan lämmintä hyvän olon tunnetta jonka 10 km juokseminen tarjoaa. Eilen tosin minua yritettiin houkutella pikkujouluilemaan juoksun merkeissä Vuoden pimeimpään ultraan, mutta jos kerrankin osoittaisi selkärankaa ja jättäisi tarjouksen väliin. Ehkä seuraavana vuonna, onhan se kiinalaisen kalenterin mukaan polkujuoksun vuosi.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s