Vaarojen maraton – kahvihetki Kolilla

Osallistumiseni Vaarojen maratonille on harvoin mennyt ennakkosuunnitelmien mukaan. Vuonna 2010 reissu jäi väliin murtumien takia (kävin kesällä tutustumassa reittiin etukäteen, seurauksena kaksi murtumaa käsissä), vuonna 2011 juoksin ultran ja vuonna 2012 matkan esti flunssa. Tänä vuonna tarkoitus oli lähteä huoltajaksi vaimolle, tavoitteena 43 km pituisen reitin läpikävely.

Nyt kaikki tuntui menevän hyvin. Alkuviikon kurkkukivut olivat ohi, ja fiilikset olivat hyvät. Sääennusteet olivat luvanneet hyvää ja kuivaa keliä, ja aamuinen maisema sumuverhoinen oli hienon näköinen. Reppu täyteen evästä ja radalle.

Työnjako oli selvä, minä kannan selässäni eväät ja huolehdin että molemmat pääsevät perille. Kolillahan reitin varrella on kaksi huoltopistettä, josta saa vettä. Ei geelejä, ei suolakurkkuja, ei banaaneja eikä rusinoita. Ei sambaryhmiä eikä bändejä matkan varrella. Kaikki energia kannetaan itse. Reppuna oli Milletin Respiration 30 (plus 2 l vesisäiliö) samaa reppua olen käyttänyt juostessani töihin, kyseessä oli siis tuttu matkaseuralainen.

Aamu sarastaa

Ultra- ja retkisarja starttasi seitsemältä. Koska tänään ei ollut kiire, asettauduimme lähtöryhmän loppupäähän odottelemaan starttia. Lähtötörähdys kuului ja lähdimme liikkeelle jonossa joka kuitenkin hajosi nopeasti. Jonkin aikaa edettyämme saimme kulkea kohtalaisen rauhassa, välillä muutama juoksija pyyhälsi ohitse, ja välillä taas saavutimme muita kävelijöitä.

Suora

Joko pian pääsee metsään?

Osa reitistä kulkee hiekkateitä pitkin, ja vaikka ne olivat helpoimpia edetä, olivat ne myös tylsimpiä kohtia. Poluilla joutuu kuitenkin keskittymään edessä olevan maaston muotoihin, ja tämä tekee matkan teosta antoisamman. Polut myös muistuttivat arvaamattomuudellaan, 6 – 7 kilometrin kohdalla tuli jo vastaan yksi juoksija jonka nilkka oli mennyt ympäri ja matka oli hänen kohdallaan ohi.

Maisemat ovat reitin varrella upeat. Vaikka sumu oli ajoittain mallia hernerokka, reitin varrella riitti nähtävää. Osa oli tuttua kolmen vuoden takaiselta reissulta, mutta paljon tuli havaittua uusia asioita joihin ei juostessa ehtinyt kiinnittämään huomiota.

Myydään pientä pintaremonttia vaativa omakotitalo hyvien liikuntamahdollisuuksien vieressä

Reitin eteläpäässä, reilun 17 kilometrin kohdalla oli tarkoitus pitää ensimmäinen tauko. Ennen sitä oli vesistön ylitys soutuveneellä, soutajat olivat järjestäjien puolesta, joten helpolla päästiin.

Soutuvenheellä Kiviniemeen

Soutuvenheellä Kiviniemeen

Tässä vaiheessa sumu oli sankkaa. Vähän aikaa sitten olimme keskellä metsää ja nyt maisema oli muuttunut täydellisesti. Melko siistiä.

Iso_sumu

Sumuista on

Kiviniemessä kaivoimme repusta eväät. Mukana oli perinteiset medukkaleivät, suklaata ja tietenkin kahvia. Koska kyseessä oli juoksukilpailu, niin tietenkin repussa oli myös energiageelejä, mutta niiden nauttimisen päätin jättää mahdollisimman loppuvaiheeseen, geelejä saa muutenkin nauttia ihan riittämiin. Ja kun matkavauhti ei estänyt kiinteän ruuan syömistä, niin nyt sai ottaa kaiken ilon irti retkieväistä.

Kiviniemessä 43 km:n kärki joka oli lähtenyt pari tuntia meidän jälkeen, otti meidät kiinni. Kärjellä ei hirveästi kulunut aikaa huollossa, pikainen nestetäydennys ja matkaan. Vakuuttavan näköistä touhua. Tässä vaiheessa tehtiin myös lisäevakuointeja, kaksi juoksijaa nousi autokyytiin, toinen kuuleman mukaan rakkojen takia, toisen syytä ei selvinnyt.

Pian Kiviniemen jälkeen oli pääsimme taas metsän puolelle, ja juoksijoita alkoi tulla takaa ohitse. Siirryimme aina polun viereen ja annoimme kannustukset jokaiselle juoksijalle. Maasto oli vaihtelevaa, jos sitä ei tähänkään asti ollut voinut sanoa tasaiseksi, niin nyt mäkiä todellakin riitti. Tästähän meille maksetaan. Eikun tästähän minä olen maksanut.

Ja taas noustaan.

Hyvät nousut palkitaan lähes poikkeuksetta hyvillä näköaloilla. Näistä ei kotimaisemissa pääse nauttimaan.

Näkymä Herajärvelle

Reitin korkein kohta oli Ryläyksellä, jossa pidimme toisen tauon. Termari esiin ja eväiden kimppuun. Tässä vaiheessa matkaa oli taitettu reilu 2/3 ja aikaa oli mennyt kuutisen tuntia. Matkan teko alko tuntumaan jonkin verran jaloissa, mutta ei mitään mistä olisi pitänyt erityisesti huolestua.

Kengiksi olin valinnut Salomonin Speedcrossit lähinnä hiekkatieosuuksien takia. Ja siellä ne olivat erinomaiset, mutta poluilla ne eivät olleet parhaat mahdolliset. Kesän aikana olen juossut matalapohjaisilla kengillä ja Speedcrossien tuntuma maastoon ei ollut paras mahdollinen, samoin pito ei ollut parasta a-ryhmää. Nilkat pyörähtivätkin muutaman kerran täysin viattomissa paikoissa, onneksi mitään isompaa ei tapahtunut.

Viimeiselle juomapisteelle tullessani juomapussi oli tyhjä, joten oli täydennyksen paikka. Aika moni samaan aikaan juomapisteellä oleva kyseli tässä vaiheessa myös suolaa, Ryläys vie juoksijalta mehut ja suolat.

Vähän ennen Rantatielle pääsyä ultrasarjan voittaja Antti Lepistö meni ohitsemme. Kaveri oli juossut 75 kilometriä, mutta sitä ei voinut nähdä naamasta eikä askelluksesta, sen verran rennon letkeästi hän meni. Käsittämätöntä.

Rantatien osuus hiekkatiellä on koko matkan masentavin pätkä. Tässä vaiheessa reissu painaa, ja edessä on vielä loppunousut Kolin huipulle. Järjestäjillä on ollut selkeästi jekku mielessä kun reittiä on suunniteltu. Ensin tehdään noin kilometrin pituinen valenousu Kolin puoleenväliin, laskeudutaan takaisin Rantatielle ja 700 m jälkeen aloitetaan viimeinen kahden kilometrin pituinen nousu. Lyhyt matka, jonka kävelyyn menee aikaa 30 min. On se jyrkkä. Viimeiset kymmenet metrit juostaan ja häviän vaimolleni 2 s. Päivän urakka on ohi, aikaa meni 9h 14 min. Suunto Ambitin mukaan matkan pituus 43.8 km, tarkemmat tiedot Movescountissa.

Maalialue

Näkymä hotellihuoneesta

Päivä oli kaikenkaikkiaan mahtava. Hieno reitti upeissa maisemissa ja tapahtuman ilmapiiri on erinomainen. Järjestelyt toimivat kuten pitikin ja talkootyöläisillä oli hyvä asenne, kaikki sujui hymyn kera. Kaikkia ohimeneviä pystyi kannustamaan vilpittömästi ja loppuun asti päästiin hyvillä fiiliksillä. Ja itsekin maltoin olla juoksematta. Virallisen Totuuden mukaan ei edes tehnyt mieli juosta, mutta näin lukijoiden kesken voin paljastaa että kyllähän se vähän mielessä kävi. Mutta tänä vuonna ei ollut oman juoksun aika.

finishers

Maalissa on helppo hymyillä

Omalta osalta reissu kirkasti tulevan vuoden tavoitteita, niistä enemmän myöhemmin. Hotellihuone on kuitenkin varattu ensi vuodeksi ja matkana tulee olemaan 86 km. Kolilla tavataan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s